Lucian päivänä neljä vuotta sitten

by Emiilia - 12/13/2019

Neljä vuotta sitten 13. joulukuuta, Lucian päivä, oli elämäni yksi tärkeimmistä päivistä. Olin kauhuissani. Tiesin, että se oli oikein mutta minua jännitti. Sinä päivänä aloin seurustella unelmieni miehen kanssa. Unelmieni mies - sitä hän on edelleen.

Ajelin joitain viikkoja sitten Vantaalla sen kuusiaidan ohi, jonka luona kerroin miehelleni tai siis tuoreelle poikaystävälleni, että minulla on oikeasti kihara tukka. Olin suoristanut sitä aina siihen asti. Halusin kertoa hänelle totuuden kaikesta, mitä siihen asti olin pitänyt salassa. Oikeasti minulla oli edelleen pari salaisuutta. Suurin niistä oli se, että halusin mennä hänen kanssaan naimisiin. Sitä en kertonut hänelle ennen kuin hän kosi minua. Mutta tuona kuusiaitanapäivänä, Lucian päivänä, se kaikki tavallaan alkoi ja tavallaan se oli vain yksi kohta koko tätä koko rymistystä. Tuo sana ehkä kuvaa meidän elämäämme parhaiten.


Silloin en olisi voinut uskoa, millaiset neljä vuotta oli edessä. Totta puhuen en olisi luultavasti itse suunnitellut sellaisia vuosia, mutta ne vuodet ovat tehneet meistä sellaisen avioparin ja perheen, jota nyt olemme. Neljässä vuodessa olemme kokeneet naimisiinmenon, kodinoston, kaksi synnytystä, keskenmenon, remonttia, työttömyyttä molemmin puolin, kuolemia. Se hetki, kun makasin mieheni sylissä ja itkin mummoni kuolemaa. Kun mieheni nosti sikiön maasta, pesi veret lattialta, pesi housuni lapsivedestä - kaksi eri kertaa. Vuotta aiemmin automatka kotiin pienen vauvani kanssa. Olin niin peloissani, että automatkalla sattuisi jotain. Entä jos vauva alkaa huutaa? Entä jos ajamme kolarin? Tämän toisen lapsen hymyt. Se automatka mieheni kanssa pitkästä aikaa kahdestaan, kehä III ja se kaamea kipu. Ikuisuudelta tuntuvat yksinäiset illat, jolloin odotin häntä kotiin. Se iltapäivä, kun mieheni tuli kotiin ja toi minulle irtisanomispaperin. Monet rukoukset, monet vilkutukset, monet suudelmat, monet pettymykset, monet haaveet. Tämä päivä ja tämä hetki. Onnelliset neljä vuotta. Totta kai on ollut myös vaikeaa. Totta kai.

Rakas mieheni, en vaihtaisi päivääkään kanssasi pois. Tiedän, etten ole ollut sinulle täydellinen vaimo enkä täydellinen äiti meidän lapsille. Paljon on parannettavaa. Anteeksi. Kaikesta huolimatta rakastan sinua äärettömästi. En voi odottaa ikuisuutta kanssasi.

Kai on sanottava sananen myös itse Lucian päivästä. Joka kerta kun ajattelen sitä, muistan erään elämäni tärkeistä naisista. Hän kuoli pari vuotta sitten. Viimeisen kerran kun tapasin hänet, minusta tuntui, että se olisi viimeinen kerta. Yllätyin kun hän kertoi, että syöpä oli saatu pois. Hän kuoli uusiutuneeseen syöpään joitain kuukausia myöhemmin. En voi kirjoittaa Lucian päivästä kirjoittamatta hänestä. Mitähän hän ajattelisi, jos näkisi, että kirjoitan tätä postausta ja vanhempi tyttäreni vain katsoo tabletilta ohjelmaa sillä aikaa? Tunnen usein menneiden sukupolvien painon harteillani. Tiedän, että heillä olisi sanottavaa. He neuvoisivat minua tekemään parempia valintoja mutta myös rakastaisivat minua ehdoitta. Tukisivat.

Ai niin, miten tämä nainen liittyy Lucian päivään? Hän oli siis organisoimassa Lucia-kulkueita, joihin osallistuin. Olin itsekin Lucia-neito kerran ja muussa roolissa kulkueessa myös useamman kerran. Joskus olin auttamassa lapsia ja joskus itse kulkueessa tähtityttönä. "Synnyin kerran saduista ja taruista.." ja jotain. En muista enää. Osasin ne aiemmin sekä ruotsiksi että suomeksi. Lucia oli italialainen marttyyri. Tämä postaus siis menee niille rakkaille, joita ei enää ole ja elämäni rakkaudelle.

Hyvää Lucian päivää kaikille!

Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia