Ei ole tällä postauksella tarkoitus loukata kummankaan puolen äitiä. En kuitenkaan voi vastustaa kiusausta sanoa aiheesta jotain.

Ajelin tässä yhtenä päivänä tyttöjen kanssa siskoni luokse kehä III:n sisäpuolelle. Mietin taas teemaa, jota niin usein mietin täällä sisäpuolella: Entä jos emme olisi koskaan muuttaneetkaan maalle? Entä jos asuisin lasten kanssa täällä? Muutimme pois Vantaalta niihin aikoihin, kun aloin odottaa esikoistamme. Olen laskenut, että ilmeisesti tulin raskaaksi vasta uudessa kodissamme. Olimme yrittäneet saada lasta yhdeksän kuukautta siinä onnistumatta, mutta täällä tulin heti raskaaksi. Ehkä raitis ilma? Vai paineiden purkautuminen? En tiedä. Joka tapauksessa en siis missään vaiheessa ehtinyt olla äiti pääkaupunkiseudulla.

Emme asu kaukana vieläkään, mutta jotta kaikille tulisi se selväksi: Minä olen äiti kehä III:n ulkopuolella. Siitä huolimatta käymme kehä III:n sisäpuolella viikoittain. Ennen lasten syntymää kävin siellä päivittäin. Olin töissä Vantaalla ensimmäisen äitiyslomani alkuun asti. Minulla on mammakavereita kehän kummallakin puolen. Ehkä noiden yksityiskohtien takia katson, että minulla on jotain sanottavaa aiheesta ja että minulla on tarpeeksi kokemusta sanoakseni siitä jotain.


Eräs läheinen sukulainen puhui meillä käydessään siihen sävyyn, että sitten kun muutamme takaisin Helsinkiin. Hän siis asuu Helsingissä. En ollut tullut ajatelleeksi, että muut näkisivät meidän maalle muuton jonkinlaisena välivaiheena kohti palaamista sivistyksen pariin eli pääkaupunkiseudulle. Onko Helsinkiin muutto se itseisarvo; se päämäärä, jota me kaikki tavoittelemme ja jota meidän kaikkien pitäisi tavoitella? Ei ole. No joo, ollaan ihan rehellisiä. Vaikka etsinkin tänne muuttaessamme forever-homea, niin silloin aluksi tosiaan minäkin ajattelin, että sitten kun muutamme takaisin pääkaupunkiseudulle. Sitten kun meillä on tarpeeksi rahaa ostaa omakotitalo lähempänä Helsinkiä. En ajattele niin enää. Nyt suunnittelen, unelmoin, elämääni täällä. Miksi en halua enää takaisin? Miksi haluan olla äiti kehä III:n ulkopuolella? Äitiydessä sisäpuolellakin on hyvät puolensa. Tässä joitain syitä ja ajatuksia.

1. Tontti ja leikkikaverit

Jättäisimmekö 1600 neliön tonttimme ja muuttaisimme 500 neliön tontille? Pääkaupunkiseudulla olisi sulaa hulluutta pitää kaksi kertaa "normaalia" (se on pääkaupunkiseudun normaali trust me!) suurempaa tonttia. Meidän maaseudun 1600 neliön tontilla on paljon tilaa juosta ja leikkiä. Toisaalta pääkaupunkiseudun lähiössä on lapsilla aina kaveri kerrostalon pihalla ja omakotitaloalueellakin on useimmiten leikkipuisto lähellä. Ei tarvitse ajaa mihinkään lasta viihdyttämään. It's not all bad. Toisaalta virikkeettömyyskin tekee hyvää. Liian hälinän karsiminen ja hiljaisuus on i-ha-naa. Sitä ei oikeastaan ymmärrä ennen kuin on asunut molemmilla puolilla kehää. En minä ainakaan ymmärtänyt.

2. Autot vs. julkiset

Jos olisin mamma pääkaupunkiseudulla, niin meidän perheessä ei luultavasti olisi kahta autoa. Toinen meistä tai molemmat liikkuisi julkisilla. Kun lähtisimme mieheni kanssa yhdessä liikkeelle, niin ottaisimme kahdet rattaat, ja kun matkustaisin yksin, niin ottaisin kaksostenrattaat. Julkisilla pk-seudulla (tarkemmin HSL:n alueella, terveiset pilkunviilaajille!) pääsee siis rattaiden kanssa ilmaiseksi. Se säästäisi luontoa ja meidän rahoja. Sanon uudestaan: Säästäisi meidän rahoja tuhansia euroja vuodessa. Täältä meiltä paikallisbussille on kävelymatkaa eikä paikallisbussi ole ilmainen. Täällä meillä julkisilla liikkuminen olisi minun järjissäpysymisen kannalta ehkä vähän liian vaikeaa.. As I said: It's not all bad in kehä III:n sisäpuoli.

3. Neliöt ja lieveilmiöt

Asuimme Vantaalla avioliittomme ensimmäiset yhdeksän kuukautta 30 neliön yksiössä. Sen asunnon vuokra oli kuussa 100 euroa enemmän kuin minun lapsilisä, hoitoraha ja hoitolisä yhteensä. Emmekä me edes asuneet Vantaan kalliimmilla alueilla. Me asuimme talossa, jossa minä pohdin aina säännöllisin väliajoin, että olisikohan nyt jo aika soittaa poliisit. Mieheni tunnisti ilmastointikanavista pöllähtelevän erään tietyn huumausaineen hajun. Minun hajuaistini  on surkea enkä oppinut koskaan erottamaan kyseisen huumeen hajua. En soittanut poliisille. Jos olisin asunut siellä kahden pienen lapsen kanssa ja hekin olisivat altistuneet niille pöllyille, niin olisin soittanut poliisit. Raskaana olo sellaisessa paikassa, vauva sellaisessa paikassa... Ehkä hyvä, etten koskaan tullut siellä raskaaksi. Ja entä ne paperiset seinät! Pitäisi aina pelätä, että joku naapuri soittaa isännöitsijälle tai mikä pahinta lastensuojeluun, kun kaksivuotias saisi päivittäiset (tai yölliset!) raivarinsa.

4. Pukeutuminen ja kilpavarustelu

Tämä on se kohta, josta te ette pidä. Kehä III:n sisäpuolella, niin minusta aina tuntuu, on meneillään kilpavarustelu. Erityisesti lapsilla pitää olla täydelliset asut ja vain hienointa tavaraa. Merinovilla, softsell, kääntyvä tuhannen euron autonistuin (vaikkei olisi edes omaa autoa?!?!), viimeisintä huutoa olevat rattaat jne. jne. On toki näitä myös maalla, mutta jostain syystä usein Helsingin leikkipuistoissa minusta tuntuu jollain tavalla siltä kuin en kuuluisi joukkoon. Joukossa kotiäitejä ja yh-mammoja jne. Hei, on toki ihan ok, ostaa näitä juttuja, jos on rahaa. Oikeastaan yritän kommentoida tässä lähinnä sitä, että välillä tuntuu, että siellä eletään ilmapiirissä, jossa ei ole ok olla ilman näitä juttuja. Myös perheet, joilla ei tosiaankaan olisi rahaa "joutuvat" käyttämään niihin rahaa, etteivät lapset erottuisi joukosta. Toimeentulotuella ostetaan Suomessa joskus vähän oudolta tuntuvia juttuja. Ja tämä on kaupunki, jonka moni asukas ajattelee olevansa edelläkävijä ympäristön säästämisessä. Aikuiset käyvät kirppareilla ja tekevät retrosta coolia mutta lapset... En tiedä. Nämä on vaan minun fiiliksiä. Paljon käytetään toki nettikirppareita jne. mutta silti. Kun menen to the big H puen lapsille kaikista moderneimman näköiset ei-Cittari, ei-Lidl, käytetyt vaatteet, jotka meidän suuresta ryysykokoelmasta löydän. Täällä puolestaan puen lapset vaatteisiin, joista saan koko ajan huomautuksia: "Hei meidänkin lapsilla oli tuollainen!" (Lapset tyyliin aikuisia tai vähintäänkin murrosikäisiä.)

Näitä kohtia voisi vielä jatkaa. Eniten nautin rauhasta täällä. Ehkä parempi jättää tähän ennen kuin puolen Helsingin mammat ryntäävät vihaisina tänne häiritsemään rauhaani. Vitsi vain.


Kuvat

1. kuva: Kehä I ruuhka-aikaan. 2. kuva: Olisiko tuo Sturenkatu? Nyt varmaan jokainen helsinkiläinen huutaa mielessään (ehkä ääneenkin!), että ei todellakaan ole. Olisiko alue Vallila? En tiedä. Tiedättekö olen itse ottanut tuonkin kuvan ja tiedän, mistä se on ja miten sinne mennään, mutta tunnen Helsingin keskustan kaupunginosat todella huonosti. Sorry, helsinkiläiset. 3. kuva: Tämä kuva yhdeltä Porvoo-päivistäni. Linnan jotain vallihaudan reunaa vissiin. Ajattelin, että tuo punainen talo symboloisi hyvin meidän maallemuuttoa. Ei siis meidän talo oikeasti.