30. marraskuuta 2019

Pyhä päiväuni, pyhempi yöuni

Voiko 2-vuotiaan päiväunet skipata? Miten selvitä, kun sekä päivä- että yöunista osa skippaantuu? Tämä postaus kannattaa skipata. Se alkaa yhdestä valvotusta yöstä.

... 

Kello on 1.56, kun kirjoitan sitä. Menimme mieheni kanssa klo 23.00 nukkumaan. Olimme nukkuneet kaksi tuntia, kun kaksivuotias alkoi huutaa. Olin todella väsynyt enkä olisi jaksanut herätä. Mieheni lähti nukkumaan alakertaan ja minä painuin perässä hakemaan tytölle tuttipulloon vettä ja täyttämään ilmankosteuttimen säiliön. Tuttipullolla sain tytön kitinän loppumaan, mutta yskä jatkui. Neiti 3 kk heräsi siskon yskään. Molemmat sängyllä sylissäni, toinen joi ja toinen halusi vaan olla lähellä. Tuntia myöhemmin. Yritin laittaa vauvaa nukkumaan mutta hän heräsi taas.

Kello on 3.33 olen hereillä edelleen. Tyttö yskii koko ajan. Ihan kuin ilmankosteutin ei auttaisi. Välillä makaa minun päälläni, välillä kiljahtelee omituisesti. Kuinka selviämme huomisesta päivästä tai sitä seuraavasta, kun mieheni on töissä?

Kello 4.25 vauva heräsi syömään. Isosisko yskii edelleen. En ole nukkunut.

Kello 8.05 "äiti pääpä (=kärpänen) menee". Olemme kaikki nukkuneet. Nyt
kaikki hereillä.
... 

Kuin kävelisi sumussa tai suossa tai jossain liejussa tai jossain muussa tahmeassa. Ajatus ei juokse. Minua itseänikin ahdistaa koko aihe. Aloitin viime vuoden marraskuussa kirjoittamaan tätä postausta nimellä pyhä päiväuni. Tähän asti olin päässyt: "Eräs kaverini sanoi, että hänen poikansa päiväuniaika oli hänelle pyhää aikaa. Tuon keskustelun aikaan minulla oli vauva ja hänellä taapero (ja isompia lapsia). En ymmärtänyt ollenkaan, kuinka pyhää aikaa se todella on. On katastrofi, jos lapsi herää pyhänä aikana. Ainut oma aika päivässä."


Vanhempi tyttäreni ei nuku enää päiväunia, joten aihe on vuodessa vanhentunut. Uuden vauvan saapumisen myötä yöunesta on tullut pyhää. Pyhän päiväunen puolestaan on korvannut pyhä televisio. Kaikkien väsyneiden äitien pelastaja. Pelastaja ja kurjimus. En pidä siitä yhtään ja toisaalta se on ainut keino olla tulematta hulluksi - luulisin. Jos sitä pientä omaa aikaa eli aikaa, jolloin kaksivuotias ei levitä talkkia lattialle, syö jalkarasvaa tai tiskaa keittiöpyyhettä, ei olisi, en koskaan saisi mitään tehtyä.

Lopetin tytöltä päiväunet virallisesti hetkeä ennen hänen kaksivuotissyntymäpäiväänsä. Olimme siihen mennessä kipuilleet asian kanssa jo ehkä puolisen vuotta. Joka toinen päivä tyttö suostui nukkumaan päiväunet ja joka toinen päivä taas ei. Toisinaan kipuilemme asian kanssa edelleen. Joka tapauksessa päätös jättää päiväunet pois ohjelmasta on ollut erittäin hyvä päätös. Turhaa tuhlata montaa tuntia päivässä nukuttamiseen päivällä ja pähkäillä, että yritänkö nukuttaa tänään vai en. Parempi vaan jättää kokonaan pois. Niin vaikka monelta muulta äidiltä olen saanut kauhisteluja. Eihän tuo ole soveliasta! Kyllä kaksivuotiaana pitää vielä nukkua päiväunet. Meidän Liisa menee kello 12.00 nukkumaan. Voi kamala nyt menee unirytmi ihan sekaisin.

Entä jos tyttö ei ole nukkujatyyppiä. Entä jos hän on alusta asti ollut valvojatyyppiä? Edelleen ongelmia tuottaa se, jos hän sattuu jollain automatkalla nukahtamaan, niin miten saamme hänet sitten illalla nukkumaan ennen puolta yötä. Olemme todenneet, että vaikka päiväunet kestäisivät viisitoista minuuttia, niin joka kerta se siirtää yöunia parilla tunnilla. Hauska ilmiö on myös se, että jos tyttö sattuu nukahtamaan autoon, niin hänen hereille saamisensa on hyvin vaikeaa. Kerran hän ei meinannut millään herätä. Lopulta nostin hänet yksinkertaisesti seisomaan auton vierelle. Hän nukkui seisaallaan ja minun piti tukea häntä. No sinäkin iltana hän meni myöhään nukkumaan. Sääntö, ei poikkeus.

Eli päiväunet on poissalaskuista, mutta entäs yöuni? Vauvan tultua yöunta kyllä saa, mutta vain pätkissä. Usein minun on vaikea nukkua enää viimeistä pätkää. Vauva herää jossain neljän ja viiden välillä. Käyn usein vessassa ja harjaamassa hampaat (olisi liikaa vaadittu harjata niitä joka ilta ja joka aamu - parempi harjata välissä: joka yö!) ja menen takaisin sänkyyn. Sitten saatan nukkua vielä pätkän tai alan selailla kännykkää. Tilanteen toivottomuus korostuu näinä syksyn synkän öinä, kun vanhempi tyttö on ollut paljon sairaana. Tuo alku oli kertomus juuri sellaisesta yöstä.

En tiedä. Minulla ei ole valmiita vastauksia. Mutta olen huomannut, että taaperon kanssa on kuunneltava sitä unta, mitä hän oikeasti tarvitsee tai siis parempi mennä hänen unentarpeensa mukaan kuin käyttää tunteja päivässä hänen nukuttamiseensa turhaan ja sitten tunteja illassa siihen, että toivoo, että hän jo nukkuisi. Entä miten sitä itse selviää? Jaa, kai sitä selviää. Ehkä vaatimustasoa laskemalla? Ehkä yrittämällä saada miestä ottamaan jonkun hukin? Ehkä näyttämällä kaksivuotiaalle ohjelmia niin pitkään, että saa itse mahdollisesti levättyä? Niin, kai sitä selviää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti