Kirjoitan mistä haluan

by Emiilia - 11/01/2019

Blogin uutta suuntaa rajaamassa. Olin puoli vuotta blogitauoalla. Sinä aikana tein päätöksen kirjoittaa juuri sitä, mitä itse haluan ja mikä minua kiinnostaa. Ajattelin aiemmin, että kirjoittaisin raskaus- ja vauvapostauksia, koska kaikki muutkin kirjoittavat niitä. No jaa, tavallaan kai kirjoitan niistäkin aiheista. Tauon jälkeen minusta yhä enemmän tuntuu, että esim. raskausviikko- tai vauvankehityspostaukset ovat tylsiä kirjoittaa. Niitä on silloin tällöin hauska muitten kirjoittamana lukea, mutta minulla ei ole aiheesta mitään kovin painavaa sanottavaa.

Olen lukenut/selaillut tarpeeksi blogeja tietääkseni, mikä "myy". Jos haluaa menestyvän blogin, niin on parasta olla ainakin muutama kuva Porvoon vanhasta kaupungista aina silloin tällöin (kävin siellä kävelyllä tällä viikolla, tässä muutama kuva).


Sen lisäksi varmasti keskeisin juttu koko bloggaamisessa on huomiota herättävät otsikot. Paitsi, jos on tarpeeksi suosittu muuten, niin jossain vaiheessa sekä otsikko että tekstin sisältö menettävät merkitystään. Joittenkin bloggareitten aiheet puolestaan ovat jo alun alkaen niin mielenkiintoisia, että kuvilla ei ole niin väliä. Tällöin taas hyvä otsikko korostuu enemmän. 

No ei ollut tarkoitus luennoida blogin suosituksi tekemisestä vaan kommentoida sitä ilmiötä, kuinka homogeenisiksi blogipostaukset vuosien varrella tulevat, kun samoista aiheista kirjoitetaan vuosi ja lapsi toisensa jälkeen. Minusta tuntuu, että minulla ei ainakaan riitä rahkeita sanomaan enää niistä aiheista mitään uutta. You know: raskausviikko 25+0, raskausviikko 37+0, raskauspahoinvointi, vauva 2 kk, vauva 5 kk, vauva 7 kk, äidin töihin lähtö, sairaalakassin sisältö, synnytys (oikeastaan niitä on kyllä aina hauska lukea -> off list), mitä vauvavuonna tarvitaan jne. jne. jne. Ja hei naiset näissä postauksissa ei ole mitään vikaa. Puhun siitä, mistä itselläni riittää juttua, ladies.

Joo, se asia tuli selväksi. Mitä sitten olen ajatellut kirjoittaa? Haluan aloittaa kirjoittamaan jonkin verran enemmän mielenterveysongelmista (tämäpä kuulostaa pirteältä!). Narsismi siis yksi uusi teema tai postaussarja. Minulla on koko bloggausajan ollut myös tämä kotiäitiysasia, jota olen promonnut enemmän tai vähemmän. Piilomainontaa ja välillä ei sitten pätkääkään piilossa olevaa mainontaa kotiäitiydestä siis edelleen luvassa. Sen lisäksi julkaisen tässä kolmen blogihaasteen sarjan aiemmin tekemistäni blogihaasteista. Just for fun. Niitä on hauska tehdä, niin tuon ne haasteet teidänkin tietoisuuteen. 

Sitten yksi teema, josta olisi tarkoitus puhua myös on erilaisuus tai ehkä pikemminkin se, että voi hyväksyä myös ei yleisestihyväksyttä erilaisuutta. Minusta tuntuu, että meidän blogeja seuraava ja blogeja kirjoittava yhteisö on tosiaan vähän liian suljettu tavallaan. Tai jollain tavalla liian homogeeninen. Kaikki erilainen on valonpilkkua kuitenkin tässä maailmassa ja myös meidän silmissä "huonossa" erilaisuudessa on paljon hyvää.

Ai niin ja tästä minulla ei ole vielä ideaa, mutta jollain tavalla haluaisin sivuta myös meidän maapallon pelastamis -teemaa vt. siis ilmastonmuutoksen estämiseen. Siitä kirjoittamisen vaikeus on vaan siinä, etten oikein tiedä, kuinka minulla voisi olla mitään oikeasti merkittävää sanottavaa. Sinileväpostaus oli ehkä se, mikä minua itseäni on eniten liikuttanut, mutta senkin postauksen tein jo (vt. postaus linkki).

Joka tapauksessa siinä teemoja, joista haluan kirjoittaa. Bloggaamista sanotaan "vaikuttamiseksi". Miksi blogata, jos ei aio vaikuttaa?

Linkki

Saattaisit pitää myös näistä

0 kommenttia