Tulomatka viimeisimmältä lomamatkaltamme (vt. postaus 10.1.) ei ollut yhtä kaoottinen kuin menomatka yksivuotiaamme kanssa. Tulomatkalla kitinää kesti ehkä vain 40 minuuttia. Menomatkalla sitä oli kestänyt paljon pitempään. Silti moni kanssamatkustaja kommentoi Suomessa lentokentällä, että on itku lakannut tms. Lapsi oli edelleen hereillä (olimme Suomessa puolenyön aikoihin), mutta olimme saaneet venytettyä ja vanutettua tytön kitisemättömyyttä.


Yksi kommentoijista oli muutamaa kuukautta nuoremman lapsen isä. Hän kysyi meiltä, onko meidän tyttö aina tuollainen. On. Tämä isä ehdotti, että ensin leikittää, sitten syöttää ja sitten pistää nukkumaan. Niin, niinpä niin. Kerroin hänelle, että lapsi oli yhdeksän kymmenen kuukauden ikäiseksi tosiaan toiminut noin. Nukkunut yöt hyvin. Syönyt hyvin. Kitissyt vain hyvin hyvin vähän. Ja sitten se oli ohi. Vielä niihin aikoihin minäkin jakelin ohjeita. Nykyisin jakelen niitä hyvin harvoin. Minulla ei ole vastauksia enää.

Tyttö on nyt 1,5-vuotias ja hän on huono nukahtaja. Yleisin ihmisten ohje on, että päivärytmi ja rutiinit ratkaisevat asian. Tekee samat asiat samaan aikaan joka ilta ja pistää sitten pinnasänkyyn nukkumaan. Niin, tyttö oppi siis kiipeämään pinnasängyn alimmalta tasolta pois yhdeksän kuukauden iässä. Pinnasänky on ollut poissa pelistä jo pitkään, varastossa yli puoli vuotta. Sen lähtemisen jälkeen seurasi se, että nukutimme tyttöä rattaissa sisällä. Siirsimme hänet sitten, kun hän oli nukahtanut, sänkyynsä - isojen tyttöjen sänkyyn. Hän pysyi rattaissa joitain kuukausia. Lopulta rattaida vyöt eivät enää pidätelleet häntä. Kahlekuningas sai itsensä aina parissa sekunnissa rattaista pois. Sitä seurasi epätoivoisten iltojen vaihe. Siirryimme nukuttamaan tyttöä meidän sänkyyn. Se oli se armottoman vaikea vaihe.

Tunnen lukijan arvostelun niskassani: Miten niin kiipesi pinnasängystä pois? Ettekö osaa käyttää sitä pinnasänkyä? Miksi totutitte hänet rattaisiin? Miten se sänkyyn nukuttaminen niin vaikeaa oli? Vastauksia: Meidän pinnasänky on ehkä normaalia matalampi ja meidän tyttö on lahjakas kiipeilijä. Hän myös hieman samanikäisiä ystäviään pitempi. Rattaat olivat ainut keino pitää hänet tarpeeksi pitkään paikallaan, jotta hän malttoi nukahtaa. Meillä ei ole kotona muita ovia kuin vessan ovi, ulko-ovi, verannan ovi, kellarin ovi, vintin ovet ja varastohuoneen ovi. Hah, ehkä olisi helpompaa sanoa, että tyttö on päässyt kaikkiin asuinhuoneisiin vapaasti koko ajan. Emme voi laittaa ovea kiinni ja mennä viereiseen huoneeseen tms. Tätä keskustelua olen käynyt ystävieni kanssa. Kommentit ja ihmettelyn aiheet tulevat itse asiassa suoraan heiltä. Siksi uskalsin muodostaa teidänkin huulillanne samat kysymykset.


Seurasi aika, jolloin saatoimme nukuttaa tyttöä kolme tuntia. Ennätys oli seitsemän tuntia nukuttamista päivässä, kun laskettiin kaikki nukuttamiset. Niihin aikoihin tyttö nukkui vielä päiväunia. Hassua on se, että osa samanikäisten lasten vanhemmista kertoo lapsen nukkuvan vieläkin kahdet päiväunet päivässä (ks. esim. Sormetsuuhun-blogi). Näin jälkeen päin ajatellen olisi vain pitänyt luovuttaa jo silloin. Antaa muitten ihmisten ohjeiden ja muiden samanikäisten lasten päivärytmien olla. Meidän tyttö ei sovi samaan muottiin ikäistensä kanssa. Näin meidän kesken: En usko, että kukaan lapsi loppujen lopuksi joka asiassa joka lapsuuden vaiheessa sopii.

Olemme käyneet rakkaan äitini kanssa muutamaankin kertaan saman keskustelun. Minä olen puhunut siitä, että tyttö nukkuu enää niin ja niin vähän päiväunia tms. Ja äiti on sanonut, että sinä et nukkunut yhtään. Minä nukuin kuulemma tosi pienestä asti saman verran kuin äitikin. Äitin sanat mielessä pitäen jossain vaiheessa luovutin. Tyttö on tullut minuun. Hän herää 9-10.30 välillä ja nukahtaa 20-22.

Jos menemme autolla johonkin iltapäivällä, hän yleensä nukahtaa autoon. Kotona päiväunille nukuttamisen olemme jättäneet nyt kokonaan ellei hän vaikuta poikkeuksellisen väsyneeltä. Aikaa voi mennä monta tuntia eikä hän lopultakaan nukahda. Illalla hän saa nukahtaa silloin, kun hän on väsynyt. Olen kyllästynyt pakottamaan häntä nukkumaan, joten seuraan hänen väsymystään ja nukutan silloin, kun hän näyttää tarpeeksi väsyneeltä nukahtaakseen. Tiedän, että tässä vaiheessa yleisö kohahtaa ja paheksuu - varsinkin se yhden lapsen äiti, jolla on vielä paljon ohjeita jäljellä niin kuin minulla aiemmin. En ole mikään vapaan kasvatuksen kannattaja. Totta kai lapsilla pitää olla rajoja ja rutiineja jne. Olen vain huomannut, että minun on turha antaa tytölle unirytmiä ulkoapäin. En voi muuttaa hänen sisäistä rytmiään (= saada häntä nukkumaan niin paljon vuorokaudessa kuin haluaisin).


Mutta takaisin ihmisten ohjeisiin. Olen saanut myös hyviä ja toimivia ohjeita. Pääpiirteissään mitä enemmän lapsia sitä paremmat ohjeet. Mutta kaikki ei vain kerta kaikkiaan toimi meillä. Eikä kaikki, mikä toimii meillä, toimi teillä.  Joku asia saattaa toimia meillä joskus ja joskus olla toimimatta. Nukuttamisen kannalta varmasti hyödyllisintä olisi tehdä päivän aikana asioita, jotka kuluttavat energiaa mahdollisimman paljon esimerkiksi ulkoilla (vt. myös Isivuosi-blogi). Kuitenkin tekemistä on paljon kotona ja viime aikoina olen itse ollut raskauden takia väsynyt ja hetki sitten vielä pahoinvoiva. Tilanteet vaihtelevat.

Yksi tärkeä ohje tuli joskus eräältä viiden lapsen äidiltä: Kaikki on ohimenevää. Jokainen vaihe menee ohi jossain vaiheessa. Se on itsestäänselvyys, muttei tunnu siltä vaikeassa vaiheessa. Silti kaikki tosiaan menee verrattaen nopeasti ohi.

Kuvat

Alun kertomukseen liittyen kuvat otettu Kanarian matkalla.

Linkit

unelmanumero5.blogspot.com/2019/01/gran-canaria-here-we-come-ensimmainen.html

sormetsuuhun.vaikuttajamedia.fi/2019/01/02/taaperon-paivarytmi-on-perheen-rytmi/

isivuosi.blogspot.com/2019/01/taaperon-nukuttaminen-tuskaa-vai-juhlaa.html

(pakko vähän joskus promota muitakin bloggareita, tylsää keskustella yksikseen)