Luin tässä hiljattain mielenkiintoisen blogipostauksen ja lehtiartikkelin Yhdysvaltain kotiäitiydestä. Näin kotiäitiysaktivistina on varmaan aiheellista kertoa omia kokemuksia aiheeseen liittyen.

Olen vuosien varrella käynyt monia keskusteluja Amerikan äitien ja kotiäitien kanssa. Osa heistä on ollut suomalaisia Amerikkaan muuttaneita, osa amerikkalaisia Suomeen muuttaneita ja osa ihan vaan amerikkalaisia. Osa on ollut lasten saamisesta vanhuuteen asti kotona ja osa on ollut koko ajan töissä. Ja kaikkea siltä väliltä. Kysymys kotiäitiydestä on ollut kiinnostava, joten olen uskaltanut kysyä näiltä naisilta asioita suoraan - ehkä jopa hieman nenäkkään suoraan pientä kateutta tuntien.


Olen kysynyt vanhemmilta naisilta, mitä he ovat tehneet työkseen. Vastaus on yllättävän usein: "I got to be homemaker". Joskus vastaus on ollut, että he ovat työskennelleet miehensä firmassa tai hoitaneet myös muitten lapsia työkseen. Homemakereilta olen kysellyt, että mitä työtä he ovat tehneet lasten mentyä kouluun. Olen saanut muutamat ällistyneet katseet ja minulle on pitänyt vääntää rautalangasta. He olivat homemakereita.

Sain ymmärrystä tähän asiaan vasta kauan noiden keskustelujen jälkeen. Meille tuli kylään eräs amerikkalainen perhe, jonka äiti oli perhepäivähoitaja. Kyselin hänen työstään ja hän kertoi hoitavansa noin kahdeksaa lasta. Hämmästyin kovasti. Lapsiluku oli Suomen perhepäivähoitajien neljään lapseen verrattuna suuri. Kysyin, millainen päiväohjelma heillä oli. Hämmästyin listan yhtä kohtaa kovasti. Läksyjen teko? Mitä? Kuinka pienenä he tekivät läksyjä? Mistä he saivat niitä? Sitten tämä nainen kertoi, että hänen vanhin hoidettavansa oli 15! Suomessa iltapäiväkerhoja ei järjestetä 15-vuotiaille.

Vielä suurempi oli hämmästykseni, kun hän kertoi, että perhepäivähoitajilla oli erittäin tarkat säädökset ja lapsi ei saanut esimerkiksi käydä hakemassa reppua talon kuistilta (=mennä ulos ulko-ovesta) ilman, että hoitaja tuli hänen kanssaan ulos. Se koski myös 15-vuotiasta hoidettavaa.


Eräs toinen ystäväni oli aupairina Amerikassa ja kertoi, kuinka yksi hänen hoidokeistaan karkasi parkkipaikalla. Kun hän viimein sai lapsen kiinni, niin yksin liikkuneesta lapsesta oli jo ehditty ilmoittaa poliisille. Poliisi tuli paikalle ja aupairystäväni sai antaa pitkät selvitykset tapahtuneesta. Tarinan edetessä jossain vaiheessa kysyin, kuinka vanha karannut pienokainen oli. Hän oli 9.

Kulttuuri on hyvin erilainen. Lapset ilmeisesti vaativat kokopäiväisen hoidon vielä teini-ikäisinäkin. Sen järjestäminen pitkien työpäivien ajaksi tulee varmasti kalliiksi. Toisaalta myös keskivertopalkat ovat paremmat - tosin niiden pitää riittää aivan eri asioiden kustantamiseen kuin täällä Suomessa.


Viime kerralla käydessäni Amerikassa (vuonna 2016) eräs kotiäiti, jonka kaikki kolme lasta olivat jo koulussa kertoi minulle kotiäitien ja työssäkäyvien eroista: Hän sanoi, että työssäkäyvillä on yleensä enemmän rahaa matkustella ja he pystyvät maksamaan lastensa opiskelut.  Tämän äidin lapset ilmeisesti joutuisivat ottamaan opintolainaa. Hän kuitenkin piti tärkeänä sitä, että äiti oli lasten kanssa kotona: "Choices, choices." Kysyin häneltä asumiskuluista. Pitikö heidän asua pienemmässä talossa, koska hän oli kotona? Ehkä hieman. Hän selvästi ymmärsi uteliaisuuteni ja ajoi minut katsomaan kotiaan (olimme olleet kiertelemässä putiikkeja ja maistelemassa aivan iiihania suklaaomenoita).


(Kuvien talot eivät liity kertomukseen.) Hänen kodissaan oli omat huoneet kullekin lapselle, suuri olohuone, keittiö, leikkihuone sekä vanhempien makuuhuone. Suomen mittakaavassa koti olisi ollut suuri. Hieman yllättäen tämä kotiäiti kertoi minulle myös miehensä vuosipalkan ja sanoi sen olevan keskivertopalkka. Aloin laskeskella rahasummaa:

2 x minun palkkani + mieheni palkka = hänen miehensä palkka
Olen huomannut, että mielipiteet ja olosuhteet osa-valtioittain ja alueittain vaihtelevat suuresti. Aiemmin mainitsemani blogipostauksessa ja artikkelissa kirjoittajat asuvat Piilaaksossa. Olen käynyt siellä, mutta en muista nähneenä yhtään lasta tai äitiä. Heidän näkökulmaansa asioihin en koskaan kuullut ennen noitten tekstien lukemista.

(kuva Piilaaksosta)

Yksi äideistä sanoi artikkelissa, että Amerikassa perhe nähdään yrityksenä, jonka jäsenillä on eri tehtävät. Suomessa vanhemmat ovat tasa-arvoisia. Niin, onko se epätasa-arvoa, jos vanhemmat haluavat hoitaa eri tehtävää? Minusta todellista tasa-arvoa on se, että yksilöllä on vapaus valita.

Artikkeli: "Yhdysvalloissa ehkä ajatellaan, että lasten kasvattaminen vaatii kotona oloa, jotta lapsesta kasvaa paras mahdollinen yksilö aikuiselämään. " Uskon, että ideaalimaailmassa asia on juuri näin. Ymmärrän myös hyvin, että tämä ei ole ideaalimaailma. On pakko soveltaa. Emme ole täydellisiä vanhempia (sen paremmin kuin lastenhoitajiakaan). Tilanteemme eivät ole täydellisiä. Raha on vaikea saada riittämään ja molempien vanhempien jaksamisella on rajansa. Toivon, että itse saan olla lasten kanssa mahdollisimman pitkään kotona. Ehkä kotoa tehtävää työtä, ehkä osa-aikatyötä. Jää nähtäväksi. Mutta nyt nautin tästä hetkestä.

Lähteet

      lapsenmaailma.fi/blogit/one-glass-of-milk-please/kotiaitina-piilaaksossa/

      www.is.fi/perhe/art-2000005842068.html