Mennään noin rv 10. Tähän mennessä neuvolan ja minun laskutavat vielä eroavat toisistaan, parin viikon päästä ultrassa selviää, millä viikolla oikeasti mennään - jos päästään sinne asti. Olen aloittanut monta postausta ja sitten jättänyt monta postausta kesken. Inspiraatio kaikkeen on hukassa, sekä kivoihin että tylsiin juttuihin. Joka toinen hetki päätään nostava kuvotus häiritsee, väsyttää. Kirjoitin pari viikkoa sitten alkuraskausoireista postauksen (postaus 20.12.), jossa sanoin, että tässä raskaudessa kuvotus, etominen, ei ole niin pahaa kuin ensimmäisessä. Vedän sanani takaisin. Samoissa mennään ja alan olla varma siitä, että tyttö on tulossa!

Olen syönyt tosi paljon. Se tuntuu olevan ainut asia, mikä pitää kuvotusta edes jonkin verran loitolla. En ole varma, kuinka käy raskauskilohaaste #2 itse haastajan kohdalla, mutta tällä hetkellä suunnitelma on tasata syömistä ja samalla siis tietysti lihomista ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Toivottavasti pahoinvointi on siihen mennessä ohi.

Välillä on käynyt mielessä, että on tämä lasten hankkiminen hullun hommaa. Kuka nyt vapaaehtoisesti kestäisi aina joka välissä päätään nostavaa pahoinvointia. Pahoinvointi saattaa pyrähdellä ilmoille yöllä tai päivällä. Se saa inhoamaan lempiherkkuja ja alkaa paitsi auton lasinpesunesteen myös oman miehen ihon hajusta. Kuitenkin jossain mielen perukoilla joku muistuttaa: Sinähän haluat lisää lapsia. Ja sitten toinen ajatus nostaa päätään: Usein on vaikea kestää edes ensimmäisen kiukuttelua. Olemme mieheni kanssa aina välillä hulluuden partaalla pienen prinsessamme kiukuttelun ja tempausten kanssa. Alapuolella olevan kuvan tempaus oli toisaalta hassunnäköinen mutta myös kovin suuritöinen meille vanhemmille. Tytöstä on tullut varsin hyvä kiipeilijä. Hän osaa käyttää keittiöjakkaraa yltääkseen eri laatikoihin. Tällä kertaa hän oli jakkaralla kiivennyt itseään korkeammalle hyllylle, kurotellut sormivärit ja osannut vieläpä avata sormiväripurkin. Maalasi sillä lattian, itsensä, minun housut, vessan oven ja kurottelemansa kaapin hyllyn sekä sisä- että ulkopuolelta.


Kuitenkin tiedän, että niin se on: Minä haluan lisää lapsia ja haluan mahassa olevan lapsen elävän. Edellinen kuoli kohtuun näihin aikoihin. Kuten aiemmassa postauksessani kerroin (postaus 20.12.), minusta tuntuu, että väsymys (= raskausoire) päättyi niihin aikoihin, kun vauva kuoli. Jos raskauspahoinvointi päättyisi samalla tavalla... Niinpä haluan sen jatkuvan - ja en halua. Haluan raskauden jatkuvan. Pahoinvoinnista  itsessään en niin välitä.

Keskenmenneessä raskaudessa ajattelin vauvaa tosi paljon. Puhuimme hänestä nimellä samalla tavalla kuin esikoisesta olimme häntä odottaessamme puhuneet. Mietin, miten järjestäisin kaiken uuden pienen tultua jne. jne. Tämän raskauden kohdalla tuntuu, että ensimmäinen lapsi vie niin paljon energiaa juuri nyt, etten ehdi ajatella tulevaa vauvaa. Keskenmenneen vauvan kohdalla esikoinen nukkui enemmän ja kiukutteli vähemmän. Minulla itselläni oli ajatuksissani enemmän tilaa vauvalle. Ja tavallaan kaikki suunnitelmat ja järjestelythän ovat jo valmiina edellisen raskauden ajalta. Olemassa ovat edelleen kaksostenrattaat, joihin kiinnitetään esikoisen vanha koppa toiseen päähän vauvaa varten ja toisessa päässä voi pieni taaperomme istua. Edelleen on olemassa pinnasänky ja vanhempi tyttö voi nukkua samassa huoneessa, kuten ajattelimmekin. Suunnitelmassa erilaista on vain se, että esikoinen on puoli vuotta alkuperäistä suunnitelmaa vanhempi ja syntyvä vauva on eri kuin viimeksi. Ja edelleen -my guts tell me - varmaan eri sukupuolta myös. Ja jos tämäkin vauva menee kesken. No, ehkä ehdin taas tulla raskaaksi vielä sen ajan puitteissa, että kaksostenrattaita tarvitaan ja lapset voivat vielä nukkua samassa huoneessa meidän kanssa. Ja vaikka niin ei kävisikään.. Keep on dreaming, girl.

Äitiys, vanhemmuus, on niin kovin mutkikasta. Haluamme lapsia. Rakastamme heitä. Olemme väsyneitä heidän takiaan. Voimme viikko- tai kuukausikaupalla pahoin heidän takiaan. Olemme jatkuvasti heistä huolissamme - jo ennen heidän syntymäänsä. Olemme heille vihaisia. Olemme heidän takiaan surullisia. Silti antaisimme kaiken heidän puolestaan. Emme koskaan haluaisi luopua heistä. Mietimme, milloin voisimme olla rauhassa edes hetken tai milloin pahoinvointi loppuu. Pelkäämme, että jotain sattuu heille. Jne. Jne. Näen painajaisia sekä keskenmenosta että siitä, että meidän elävälle tyttärellemme sattuu jotain. Tällä hetkellä kaikki on kuitenkin hyvin.


KUVAT

1. ja 2. kuva: Esikoinen sairaalan vaunuissa syntymäpäivänään. Tyttö meni hoitajan ja mieheni kanssa heti synnyttyään lastenklinikalle tutkimuksiin.

3. kuva: Tytön sotkut tältä viikolta.

4. ja 5. kuva: Uuden vuoden pulkkamäkeen valmistautumista ja pulkkamäki. Nämä myös tämän viikon kuvia siis.

LÄHTEET

unelmanumero5.blogspot.com/2018/12/laihduttaminen-raskaana.html

unelmanumero5.blogspot.com/2018/12/kaksi-vuotta-kolme-alkuraskautta-oireet.html